-SÄÄNNÖT-
1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Kerro heille tunnustuksestasi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi
Kiitos
Veera tunnustuksesta!
:: Seitsemän satunnaista faktaa itsestäni ::
- Rakastan valokuvausta. On mahtavaa katsella maailmaa linssin läpi ja miettiä uusia erilaisia kuvakulmia. Kuinka jokin maisema näyttää silmillä katseltuna kauniilta, mutta valokuvaan sitä onkin haasteellisempi ikuistaa.
 |
| maasta se pienikin ponnistaa ;) | | |
|
koirarakkaus on minulle syntymälahja, jo pienenä minulla oli monta pilkkuhaukkua! :)
- Koiranäyttelyissä olen käynyt lastenvaunu-ikäisestä lähtien ja näyttelyissä olenkin kuin kotonani. Erilaisten koirien esittäminen on mahtavaa, ja kaikenlisäksi koiranäyttelyiden myötä saa nähdä maailmaa. Kotinäyttelymme Lappeenrannassa on kuitenkin se kaikista rakkain ja tunnelmallisin.
- Olen kilpailuviettinen ja perfektionismiin taipuva ihminen itseäni kiinnostavissa asioissa. Esimerkkinä siitä onkin Wilma, joka osasi alokasluokan liikkeet läpikotaisin ennen kuin täytti yhden vuoden. Toisaalta taas pihalla nököttävän leikkimökin seinistä yksi on edelleen maalaamatta, vaikka projekti alkoi jo viisi vuotta sitten..
 |
| Wilma elokuussa 2008 |
- Vihaan pimeää ja kylmyyttä. Syy miksi muuttaisin Suomesta pois olisi ehdottomasti pitkä ja synkeä, suorastaan masentava talvi! Vielä jouluun asti sen jotenkin kestää, kun tontut ja piparin tuoksu valtaa mielen, mutta tammikuussa ei voi kuin ihmetellä pohjoisen ihmisten hulluutta kestää talvi.
- Mansikat, suklaa ja kiiwi on rakkaimpia herkkuja, joita voisi syödä aina ja iankaikkisesti, miellellään vielä yhteen sotkettuna.<3 Olen myös aina ollut erikoinen lapsi, sillä jo pienenä raapustin ystäväkirjoihin lempiruuakseni fetasalaatin. Siihen vähän grillistä lihaa ja sieniä, niin nam!
 |
| Moona ja Wilma helmikuussa 2008 |
- Peruskoulun jälkeen minusta piti tulla parturi-kampaaja. Lukioon kuitenkin päädyin, mutta hiusten leikkuuta harrastan silti. Itse oppineena leikkaan kaikenlaisia styleja miehille ja välillä naisillekin jos penkkiini uskaltautuvat. ;) Etenkin Igorin tukkaa saa olla leikkelemässä jatkuvasti, sillä mieheke haluaa aina jotain uutta päähänsä.
- Vielä joskus hankin itselleni ison ja hienon auton. Nykyinen KIA Sorento on kiva kiesi, mutta äitini tuskin lahjoittaa sitä minulle. Niinpä esimerkiksi Audi Q3 tai bimmerin X5 olisivat kivoja menopelejä. Siinä olisi sopivasti peltiä koirien turvana, kun Suomessa riittää noita urpoja, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan sanasta turvaväli.
Tunnustukseni lähtee:
//ts. blogeille joita seuraan päivittäin :)